Jojo; tuo 90-luvun hienoin muoti-ilmiö on nyt jo aika nähty!

Vuosia sitten sain lääkityksen, jonka seurauksena painoni nousi hitaasti mutta varmasti vajaan 10 vuoden aikana lähemmäs 20 kiloa (kirjoitettuna se näyttää vielä kamalammalta, kun pelkästään ajateltuna). Vuosia olen jojoillut edestakaisin 66 ja jopa 74 kilon välillä. Todella monta vuotta vaaka oli asettunut lukemiin 66.6. (heh, oma pieni pedon lukuni) eikä suostunut laskemaan siitä grammaakaan. 

2kymppisiä juhlittiin jo kohta 15 vuotta sitten - en siis todellakaan haaveile samoista lukemista kuin silloin, enkä toisaalta mielelläni näyttäisikään pikkupojalta - haluaisin vaan olla tyytyväinen itseeni. Kun vartta kuitenkin vain on 168 cm niin jopa 66 tuntuu jotenkin tukalalta. Tähän hätään tosin jopa nuo saatanalliset säkeet kelpaisivat.

Nelisen kuukautta sitten keksittiin vihdoin uusia hoitoja, lääkitys purettiin ja vaaka alkoi kuin aivan itsestään näyttää pienempiä lukemia. Viimeisen kuukauden ajan se kuitenkin on jämähdellyt 70 kilon paikkeille. Vaikka leikkisin nälkälasta viikon ei lukema putoa sen alle. Kilo viikossa ei kuulosta paljolta, mutta se on, kun aiemmin on saanut taistella joka gramman puolesta.

Maanantaina apuun kuitenkin rientää Jutta ja Superdietti: kuuden viikon ajan on tarkoitus riutua rahkalla ja marjoilla ja jumpata niin, että hiki sekoittuu kyyneliin. Kovin dramaattista tämä painonpudotus. Todellisuus taitaa olla kuitenkin toinen (paitsi sen liikunnan suhteen); syödä pitää 2,5 tunnin välein ja määrät tuntuvat huimaavilta. Toisaalta tähän mennessä Biafran tyyli ei ole tuottanut tulosta, joten kokeillaan nyt sitten välillä jotain muuta.

Palaillaan maanantaina!